Wednesday, January 1, 2014

Alkoi uusi vuosi..



...ja olo on haikea, vaikka sittenkin odottava, toiveikas.

Unelma vuodelle 2013 oli uuden kodin löytyminen.

Ei löytynyt.

Kaikkea muuta tapahtui. Toiset unelmat alkoivat saada muotoaan, kovalla työllä. Toisinaan tahti kävi liiankin kovaksi, jouduin pysähtymään, miettimään, mitä teen ja miksi. Tasapainoilua. Jouduin pyytelemään anteeksi. On löydettävä tasapaino ja hyväksyttävä se, että minusta on tullut vahvempi, unelmien puolesta taistelija. Kuitenkin, kaikkein tärkeintä, ovat ihmissuhteet. Matkan varrella toiset niistä ovat vahvistuneet.

Mutta unelmistaan ei saa luopua ja toisinaan tulee olla itsekäs.

Joskus sitä haluaisi vain käpertyä viltin alle, maailmalta piiloon. Mutta maailma on niin mahtava, ettei sitä kannata missata. Olisipa ihmisessä nappula, sen nimi olisi ”asenne” ja sen saisi väännettyä oikeaan asentoon. Ei tarvitsisi piiloutua viltin alle, muuta kuin toisinaan, sillä toisinaan se todellakin tekee hyvää.

Vuoden päästä, tätä taas kirjoittaessani, tulee tässä lukemaan: omakotitalo löytynyt! Ja jos näin ei ole, muutan luolaan.

PS. Kuva on Alpeilta. Yksi niistä reissuista, joka sai ajattelemaan: maailma on mahtava.

No comments:

Post a Comment

Translate