Tuesday, April 29, 2014

Unelmatalon tarina: Helsinkiä pakoon loft-asuntoon Hankoon


”Hankoon, Helsinkiä pakoon, soudan Hankoon”, näin laulaa Kasmir. Hankoon hurahti aikoinaan Nana, joka nyt myy ihastuttavaa asuntoaan Bulevardilla. Pääsimme haastattelemaan Nanaa ja utelemaan enemmän asunnosta ja elämästä Hangossa. Käy peremmälle!




Nana on toiminnan nainen. Hän hurahti Hankoon, ja sinne hän muutti. Nana huomasi, että Hangosta puuttui sisustuskauppa, joten hän perusti sinne sellaisen. Sen jälkeen Nana on aloittanut lomahuoneistojen vuokrauksen ja laajentanut kiinteistönvälitykseen. Tätä päättäväisyyttä, intohimoa ja toimintaa on pakko ihailla.

Nana kertoo Hankoon muutosta seuraavasti:
”Hurahdin Hankoon vajaa neljä vuotta sitten, kun olin toimittajana juttukeikalla täällä. Tulin kotiin silmät leiskuen ja ilmoitin, että nyt muutamme Hankoon. Ja niinhän siinä sitten kävi. Lähdimme juuri sopivasti lomalle Gotlantiin, jossa merihenkisyys ja rauhallisuus vain vahvistivat ajatusta Hankoon muutosta. Loman jälkeen selasimme netistä myytäviä asuntoja ja siellähän se oli - rakentamaton ullakkoasunto Bulevardin varrella rauhallisella sisäpihalla. Sinne rakennettiin perheellemme uniikki koti ja muuttamaan pääsimme seuraavana kesänä.”

"Ei se nyt niin vaikeaa voi olla". Näin Nana sanoi sisustuskauppa Villa Himaa perustaessaan ja taas viime vuonna kiinteistönvälityksen puolelle laajentaessaan. Ei muuta kuin LKV-tutkintoa suorittamaan. Sen hän teki ja nyt Nana sekä vuokraa lomahuoneistoja että myy kakkoskoteja Hima & Huvila -nimisen yrityksen kautta. Hima & Huvilan Nana perusti viime vuonna ja sekin syntyi tarpeen kautta, nimittäin heinäkuussa kaikki haluavat Hankoon, mutta majapaikkoja ei tahdo löytyä. Silti Nana tietää, että moni kakkosasunto on tyhjillään ja niinpä hän vuokraan näitä viikkoja lomalaisille. Kakkoskodit Nana kertoo myyvänsä tekemällä jokaisesta asunnosta rakastettavia ja nostamalla niiden hyvät puolet esiin sisustuksen ja markkinoinnin keinoin. Kakkoskotia ei nimittäin osteta järkisyistä, vaan siihen rakastutaan.

Loft-asunto Hangon Bulevardilla

Nyt Nana on myymässä uniikkia loft-asuntoaan. Se rakennettiin vuonna 2011 valtavaan tyhjään ullakkotilaan vanhan hankolaisvillan yläkertaan. Itse talo on rakennettu noin vuonna 1890. Uudiskohteen suunnitteli arkkitehti Fredrik Lindberg. Talo remontoitiin vanhaa kunnioittaen ja mukaillen. Asunnossa on vanhaan taloon sopiva Timberwisen vahattu ja "hakattu" tammilankkuparketti. Jopa patterit on suunniteltu ja sävytetty vanhan mallin mukaisiksi - tiiliseinän rinnalle platinanväriset ja muualle valkoiset.







Nanan mielestä parasta asunnossa on se, että historia ja tämä päivä yhdistyvät saumattomasti. Lisäksi asunnossa on vanhan tiilimuurien synnyttämä uniikki loft-tunnelma. Nana kertoo, että talo paloi pian rakentamisen jälkeen 1800-luvun lopussa ja se rakennettiin uudelleen, ja nyt koko talon takaseinä on vankkaa tiiltä.

Unelmakeittiö

Tilavan kartanokeittiön valmisti hankolainen puusepänliike Inwood. Keittiössä on Villeroy & Bochin suuri posliininen pesuallas. Tässä keittiössä silmä totisesti lepää.






Kylpyhuone

Kylpyhuoneen tunnelmassa yhdistyy historiallinen ja moderni. Rakennusapteekin viktoriaanisen tyylin mukaiset lattialaatat on aseteltu yksi kerrallaan – ja niitä on noin 2700 kappaletta! Rakennusapteekin vanhan ajan seinälamput valaisevat Arabian vanhaa pesuallasta. Valoisan kylpyhuoneen kruunaa Svedbergin 2-hengen kylpyamme.





Sisustustyyli & inspiraatio

Nana kuvailee sisustustyyliään pelkistetyksi johtuen siitä, että hän viettää päivät uusimpien sisustustrendien ja valtavan tavaramäärän kanssa. Lapsiperheen arki vaikuttaa myös sisustuksen toteutuksessa. Nana kertoo, että heidän kodistaan ei juurikaan koristeita tai tilpehööriä löydy, koska tavaroilla on yleensä käyttötarkoitus.  Hän pitää itseään rentona sisustajana, joka yhdistelee mielellään vanhaa ja uutta. Nykyinen, myynnissä oleva asunto on sisustettu loft-hengen mukaisesti yhdistellen hankomaista vaaleutta ja ylellisyyttä.

Nana ottaa sisustaessaan hyvin pitkälti huomioon talon hengen. Etenkin vanhan talon tarinat kiehtovat. Ennen Bulevardin asuntoa Nana perheineen asui Terijoen huvilassa ja sisustustyyli oli silloin aika erilainen. Hangossa sisustusinspiraatiota Nana saa lisäksi ympäröivästä luonnosta: sinisestä merestä, pehmeän ruskeista kallioista ja hiekkarannoista, ja huikaisevan kirkkaasta valosta. Näistä elementeistä Nana paljastaa seuraavan kotinsa sisustuksen syntyvän. Seuraavaksi perheen kohteena on nimittäin kunnon hankolainen Beach House. Hanko siis pitää otteessaan. Nana kertoo haluavansa mielellään asua elämänsä aikana erityylisissä taloissa.












Kysyimme Nanalta vielä asunnon pihapiiristä ja Hangosta kaupunkina.

Minkälainen asuinalue on?

Hangon Bulevardi on kuin satukirjasta: kesällä lehmukset varjostavat uljasta katua ja talvella ne saavat ympärilleen lumimekot. Ja mikä ihaninta, Bulevardi päätyy suoraan hiekkarannalle eli aamulla voi kurkata, miltä se meri tänään näyttääkään. Ja se näyttää aina ihanalta, paistoi tai satoi, oli tyyntä tai myrskyä.

Mikä Hangossa on parasta?

Meri ja valo.

Osaisitko suositella joitakin paikkoja Hangossa?

Itäsatamassa on kesällä ihania ravintoloita vanhoissa rantamakasiineissa. Omia suosikkejani ovat Makasiini, Makaronitehdas ja Origo, joka on ympärivuotisesti auki. Ihanaa on myös hypätä fillarin selkään ja polkaista rantareittiä pitkin Neljän Tuulen Tuvalle leivoskahville. Hanin kanssa (ja lapsetkin rakastaa tätä) voi pysähtyä matkan varrella Lemmenpolulle, merkitylle reitille, joka kiertää kallioiden, hiidenkirnun ja ihanien maisemien läpi rantaa pitkin. Hiekkarantoja löytyy joka puolelta - lapsille hauskin on karuselliranta vesikaruselleineen (ja aikuisille löytyy kiva rantaravintola terasseineen) ja muuten vaikuttavin Tulliniemen dyyniranta, jonka tyrskyissä surffaajatkin viihtyvät.

Mitä koti sinulle merkitsee?

Koti on ennen kaikkea rauhoittumispaikka, linnunpesä meille Närhille :) Siellä on ihana olla möllötellä perheen kanssa. Kodista täytyy löytyä myös rauhaisia sopukoita kunkin tarpeisiin ja tarpeeksi iso ruokapöytä!


Tästä minä olen samaa mieltä, nimittäin isosta ruokapöydästä. Ja Bulevardin asunnossa minut hurmasi eritoten upea tiiliseinä ja vanhat hirsipölkyt (näitä elementtejä en lakkaa koskaan hehkuttamasta). Oi kunpa tulevaisuuden kodista löytyisi sellaiset – tai edes tila, mihin mahtuisi iso ruokapöytä. Hangon rannan sijaan on tosin tyydyttävä Lohjan järven rantaan. Mutta onneksi Hanko ei ole kaukana – nyt tiedän, missä haluan tänä kesänä pyrähtää. Hankoon, Lohjaa pakoon, Hankoon...


- Miss Mo -








Joko sinunkin tekee mieli paeta Hankoon?!

Lisätiedot:
http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/8377825
http://www.himajahuvila.fi/loft-hanko-tyyliin-bulevardilla
Hima & Huvila
puh. 0400 397 993
info@himajahuvila.fi
http://www.himajahuvila.fi/
http://www.villahima.fi/

Friday, April 25, 2014

Miss My's Mother's Day Gift Ideas




I love my mom. My mom loves me. My mom also loves flowers. She often buys them for herself but every Mother's Day we treat her to a big and beautiful bouquet. I know how to make my mom happy but what if you would like to go that extra mile and really treat your mom or your mother-in-law. Gifts for mothers-in-law can be a bit tricky (the pressure!) but I have some Mother's Day gift ideas which I hope will help you choose a great gift for a great lady and which I some day hope to receive from my daughter.


Gift Idea 1


Mother's Day provides the perfect opportunity to treat your beloved mother. Why not treat her to a nice Saturday and/or Sunday brunch? Brunch is very trendy right now and I have had brunch at several places in Helsinki (read my Cafe Deli Maya brunch review here) and find it a great start of the weekend.




Gift Idea 2

Why not take your mom to a nice spa hotel and treat her to some spa treatments? And if you really want to treat her (and yourself) why not go to a spa hotel abroad? I love spa hotels and massages so I will let my daughter read this post as soon as she can read!




  Gift Idea 3


 Treat your mom to a girls' night out. Theater, casino, cinema, rock concert, etc. The options are limitless!




Gift Idea 4


If your mother likes a clean house but doesn't like to clean or is too busy to clean, treat her to a professional cleaner! You can hire a professional cleaner for a few hours or, if you feel really generous, once per week for a few weeks/months.




I hope you have found my ideas useful. That said, I would be very happy with a book, flowers, homemade card or just a big hug!





Sunday, April 6, 2014

Spring Fair in Helsinki

Miss Mo and I love a good fair. Especially fairs which involve interior and houses. Last Saturday we attended the Kevätmessu (Spring Fair) in Helsinki. The Spring Fair brings four different trade fairs under one roof namely Own Home, Own Yard, Own Cabin and The Sisusta! Interior Decoration fair.

There was a lot to see. Whilst walking around we saw flower arrangements, sauna cabins, garden furniture, fireplaces, cute cupcake shaped soaps and lots of people with stripey shirts. It so happens that both Miss Mo and I were wearing a striped shirt without the other knowing. That just shows how in sync we are. Bloggers, best friends and striped shirt wearers extraordinaire.



Beautiful flower arrangement by Jason Sudeikis lookalike.








Piccu




















 






Cupcake shaped soaps!








Kevätmessuilla

Aurinkoinen lauantai. Hyvä päivä Kevätmessuilla pistäytymiseen.

Messukeskuksessa pääsi tutustumaan neljään eri alueeseen: OmaPiha, OmaKoti, OmaMökki ja Sisusta.

Minä ja Miss My olimme eniten kiinnostuneita sisustamispuolesta. OmaKoti kiinnosti myös, mutta se näytti keskittyvän talon rakentamiseen. OmaPiha oli alueista se, joka välitti parhaiten kevään tunnelman. Kyllä alkoi taas odotus omaa kotia kohtaan kasvaa – kunpa se kesällä löytyisi.

Jos minulla nyt olisi oma talo, oma piha ja kymppitonni taskussa, nämä messut olisivat ehkä saaneet minut pistämään rahat grillikotaan, jossa on samassa sauna! Mutta koska taskussa oli kymppitonnin sijaan kymppi, messuilta tarttui mukaan pelkästään Forsmanin teetä.

Tässä tunnelmakuvia messuilta.












Kymppitonnin sijoitus: grillikota jossa samassa sauna! 
Kyllä kelpaisi!




Messujen jälkeen suuntasimme vielä syömään. Halusimme testata Patronan. Paikka oli täynnä ja tunnelma oli kuin suoraan Meksikosta. Pääsimme baaritiskille istumaan, ja sehän sopi meille oikein hyvin - pääsimme aitiopaikoille seuraamaan drinkkien tekoa. Margarita ja sangria maistuivat taivaallisilta. Ruoka-annoksetkaan eivät pettäneet. Tänne tulen varmasti uudestaan!

www.patrona.fi






Translate

Follow by Email